-Tulipelto-

Mitenhän se menikään, uutta usvaa putkeen
ja sitä rataa. Toimisiko vanhan jaarittelu? Vai
menikö se sittenkään
vanhat kuviot uusiksi, ja uudet kuviot
vanhoiksi? Mitä vanhaa, mitäuutta. Ettei voi
kuin olla
ihmettelemättäkään mukana. Mitenhän
tämäkin alkaisikaan toimia?
Mitä takaa ajaakaan, voisihan sitä! Aina
uutta opetella. Mutta, mitä etsiä, kun on
vanhassakin vielä
muistelemista. Vanhat taidot ovatko vielä
hallussa.
mitä mukana voikaan kantaa, pitää, olla ja
elää niiden mukaan. Ja ei, ei sen, sen
vaikeampaa kuvittelisi olevan.
Mutta! Onko siinä mitään valtakunnan
uusinta järkeä..? Tietysti idea mittavin! Kiitos,
että ilmaannut nyt. se
onkin jo työn alla.
-Lopun alkuPäättymättömiä ovat tiet ennen
umpikujia.. Ellei omista viidakkoveistä
mukanaan sattumoisin.
Miten sitten edes edetä aukottomassa
maailmassa, missä... Ollaan vain.
Kuitenkin, annetaan
ymmärtää toista ihmisen sanoin. Milloin
sitten tilanteessa, kun todellisuus tulee
vastaan? Uskoako
omia silmiään, vai toisten kertomisia?

-Kuolema-

“Kuoleman oppitunti.
Siinäpä se, elämän oppitunti.”

• Tulemat kun vastaan tulee, mitä silloin
hoksahtaakaan.

• Mihin asti on valmis väittelemään itseään
vastaan?

Merkkejä pitäisi olla tulkitsemassa, mutta
vain rautaa taotaan silloin, kun se on
kuumana käyvä.
Milloin sitten tajuaminen todellisuudesta,
toisinsanoen, yhteiset normit... Jotka ovat
kaikkien
keskuuteen suotu. Ihme sinänsä, että mistä
edes?
Milloin... Vaikeus... On niin suurimmillaan,
että oikein opit vanhat, sekä oivat. Ovat
menneet
kankkulan kaivoon. Kuin huuhdeltu
vessanpöntöstä menemään muiden
ongelmiksi.

Vaivalloinen tarina on aina sitä, että ei
omaa itseään sitten kuunnellakaan. Ja ties,
mihin ojaan
päätyykään. Tahi sitten, kenen
rakentamalle päällystetylle tielle onkaan
ajautunut. Tai, rakentunut
pilvilinnojen maailmoihin, tuuleen kaatuviin.
Missä siis onkaan se tukevin perusta!
Mihin sitten asettautua olemaan!
Ennemminkin!.. Elämään!
Täysin suortuvin. Ilman, haittaavia tekiöitä
myöskää, on harvemmin voitu estää
olemasta.

Kuitenkin, mihin asti esittää edes kysymyksiä.
Jos, niihin ei sitten itse ensin pystyisi
vastaamaankaan? Ajatella voi aina, mutta
miksi sitten toimitaan sen mukaan, mikä, ei,
ole, ihan niin
kannattavaa?

Seikkailu mielessä jalkojensa päällä. Mihin
asti se kantaakaan. Tulee siinä sukkia, ja
kengänpohjia
poltettua. Taipaleella mutkia matkassa,
oivalluksen tiellä. On
kohtalon oikku päätynyt päästä
päähänsä. Nousten sen merkiksi, että on
ihmettelysi ihmetellyt. Vain että! Miksi täällä
sitten
ollaankaan? Kerta kun, ei mitään
kuunnellakaan. Vaan! On oltava
vaikuttamassa niihin asioihin, mihin
tietoisuus riittääkään kapasiteetillään.
Todisteita ollaan vailla komeina laukkoina.
Mitä ei omin silmin voi nähdä olevaksi. Onko
silloin
valheessa eläminen täysin tarpeellista? Aina
voidaan näkemyksiäkohtailla. Miten sitten
kehdataan
olla vertailemassa toista, jos ei kerta
huvita edes kuunnella, ylipäätänsä
mitään.
Kun!! Opiksi on otettava. Aikaa se vie, mutta
vieköön. Mitä sitten, kun oppiläksyt eivät
menekään
perille? Niin... Ketä kuunteletkaan, sitten
loppujen lopuksi?

Valintoja monia, mistä sitten ollen
päättämässä siitä, mistä opiksi tarviikaan
ottaa. On! Se jokaisen
omaa tarinaa, mistä!.. Ei voi olla
valittamassakaan. Edes, itselleen.
Kuka turhaan kuuntelee, Jo! Jo päätettyjä
valintoja. Arvostelua sen sijaa, tulee
liikaakiin vastaan.
Toisinsanoen, he! Kateelliset panettelijat.
Jotka, valitettavasti tietävät pelkonsa laadun.
Miksi sitten
edes pelätä mitään, mihin ei voi olla
vaikuttamassa? Kysymyksiäoivia, on hyvä
itselleen ilmoille
heittää. Kaikille kuuluville korville Kuuroutujat
ymmärrettävästi ovat pihalla syystäkin.
Johon, saa itse
kukin vastauksensa. Kylläkin ajallaan, sekin
on tapahtuva. Senkin ajan, kertoo itse
itselleen, itselleen
lähimmäisin.

Monen ajan suma, mikä on käsitteenä
ihmisen inhimillistä käsitystä.
Että jokin liikkuu, ja, elää sen
mukaisesti. Niin, aika myöskin kiittää.
Kuten kehut maailmassa, mitkä mieltä
lämmittävät. Mutta,
harvoin vie nälän tunnetta muualle. Mitä
millään tekeekään, kun niillä, mikä onkaan
syötävää,
juotavaa, tahi! Poltettavaa.
Tynkä ajatus tuokin. Mutta... Mitäs sitten?
Jokin valttikortti on hihassa oltava hollille,
että ei kaikki
kaatuisi vakavuuden päälle. Kuka toisen
työtä tekisikään?

Vaihtoehtoja on varmasti monia, mutta
moniko on toistaan parempi.
Toistaalta... Miksi edes aloittaa sotaa itseään
vastaan? On se silloin pitkä ja kivinen tie
tajuta! Että!
Tyhmästä päästä kärsii, koko ruumis.
Miksi sitten, ylipäätänsä! Mitään onkaan
olemassa olevaksi?

-Elämä-

Onko Sittenkään minkään vastakohta?
Yllättyäkö ajatuksesta, missä vastakohdat
pidetyt. Voiko silloin kukaan sanoa kuin
sen, että.. Mitä
ihminen on ihmisille mieltään kehittänyt.
Inhimillisyyttä avustaen. monet opit ovat
sittemmin sitä, mitä ei välttämättä sitten
ensi-silmäyksen
jälkeen olekaan. Kun tulee se hetki! Mikä
kaiken kattaisi, mikäkaiken kertoisi.
Maailmallisuudessa, ainoa hengittävä
ruumillistuma, joka mukanain elää
valheissaan, valheessa, tai
valheilla. Summittaa mitä sylki suuhun
tuokaan. Uskommeko sitten omia ajatuksia?
Missä siis tulee
vastaan leikkauspiste, että onko ajatukset
omia!

-Yöllistys-

Keskiyön kuu karkaa
hohteellaan,
ettei näy kuin tähtien
pilkonnan.

Kuvajainen vesisateessa,
lievää kangastusta ilmassa.

Viilentyneen ilmaston
sekamelska,
lähinnä viitteellisessä
kaamoksessa.

Miten hohde kerta katosi?
On aurinko päättänyt
tulensa niellä.

Pimeys varjostaa kulkijoita,
hulluuden
parantomattomuuteen.

Ettei toisen ilmeestä näy kuin,
pelkän lasisen katseen
pelosta.

Sielutkin rävähtävät hereille,
ettei puheen löpinästä tule
loppua.

Ennen kuin kukaan suostuisi
aikaansa kohdata.
Eikä sitä hirveemmin
myöskään ole.

-Olema-

Ajatuksien päivän jälkeen, onko tullut työlle
tulosta? Ei... Ei sitäkerro niin kukaan. Ennen
kuin! On sen
aika. Miksi edes..? Onhan siihe syitä monia,
teorioita senkin edestä, että.. Onko
ihmismieli
päässytkään kehittymään. Sitten mihinkään
suuntaan.
Mistä aloittaa.?. Mihin lopettaa.?. Onhan
sekin täysin selvää, jolloin kaikki vain
loppuvat kesken..
Ideoita myöten. Miksi edes lopettaa?..
Miksi edes aloittaa?.. Ettei vain tulisi
tehtyä, täysin turhaa työtä
kaiken aikaa.
Millä sitten todeta tyhjän täyttymistä? Kun
kaikki edelliset tarvittavat ovat hukassa. Tai
hukassa ja
hukassa.Koskaan edes löytynytkään. Mistä
sitten puhua, kun on tyhjää lyönyt pää niin
pitkän ajan.
Ettei mistään tule niin mitään..
Miksi edes?Pitäisikö mistään tulla sitten niin
yhtään mitään! Nyt kun loppujen lopuksi
miettii.. Ja ei, ei
sitä tiedäkään miten kaikki tulevat sittenkin
päättymään. Mutta!
Milloin sekin eteen tulee..On jokaisen
omaa tarinaa päättyvää, että uudelleen
alkavaa.
Milloinka taasen, kohtaloiden tiehyet
kohtaavat miljoonatta kertaa.
Ettei siitä järjellä, tai maallisuudella
kehitellä. Tai ainakaan, olla tarinoimassa.
Millä sitten? Tietysti! Järjettömyydellä, ja
että!!
Loogittomuudella. Kun kaikki vain toimivat. Ja
mikään kivi ei jäisi kääntämättä, mikään
tukipilari ei jäisi
rakentamatta.
Mistä sitten jatkaa? Kerta kun kaikki
mahdollinen päättyvää, ettämyöskin,
lopullista... Ettei tulisi
tyhjästä temmattua jutun tynkää. Kerta
kun, missäänei ole mitään järkeä, tahi
loogista puolta
ollenkaan olemassa.
Ja Jos on! Sivuaa se sivuraiteita pitkin, pitkin
pientareita pohjamutiin olemattomiin. Ettei
taase...
Auringon paistetta ole ollut näkyvissä, sitten
pitkään aikaan.
Vaikka... Paistaa se aurinko risukasaan, sitten
satavien päivien jälkeen. On pimennosta ollut
sen
verta kauan. Mikä saa hulluimmankin
sekoamaan pahemman kerran.
Jolloin terveimmillä on, mitä
hankalimmat oltavat. Vai sittenkään!..
Huomaavatko eroa kokonaisuutaan?
Missä mikäkin meneekään, kun on porsaat,
lampaat, karjuset vain mukana mitä
suurimmassa
kompromississä. Missä ei ole sitten niin maan
yhtään mitään järkeä, millään tunnetulla
tavalla.
Entä sitten tuntemattomat? Onko niitä
sitten edes olemassa. Jos jotain ei
tiedetä, tahi tunneta? Vai
annetaanko mielikuvitukselle mitään
uutta mahdollisuutta tulla mukaan, tai
sitten, kuvittamaan
tietämättömyyttä?
Mitä Milläkin sitten tekeekään, loppujen
lopuksi? Kun kerta ei mitään kerrota, kun
kerta mistään ei
informoida. Ainakaan tarpeelliseksi asti..
Vai?.. Menisikö kaikki vain sekavammaksi.?
Kun ollaan
pistetty paskaan, paskaa päälle. Niin
että... Millaiseksi kaikki muuttuisikaan?
Ei sitä taasen tiedetäkään, kun ei
tuntematon ole olemassa, sitten missään
muodossa.Vaan, ovat
kaikki mitä sekamelskaisinta kaiken
kaikkiaan. Yhteneväisessämuodossa,
muodollisuuksilla onkin
väliä. Mutta ei! Tiedetä taasenkaan minkään
puoleisia ajatuksia, ettämikä onkaan mitäkin.
Mutta miksi edes? Onhan kaikki jo
suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi.
Ettei puutu kuin muut,
mitkä tämän tyhjiön täyttäisivät. Taasen
sitten...Että millä sen täyttäisiä? Sitten
loppujen lopuksi.
Ei kaikki mene ihan niin, tai nuin. Vaan on
silloin koitettava ymmärtää sekin, mikä on
jäänyt
tajuamatta. Siinä jos jossain on, mitä
suurimmatainekset kasassa.
Millä ei sitten tekisi niin yhtään
mitään.
Toisen roska, on toisen aarre. Mikä pois
heitetään, kun ei uutta käyttöä sitten uutta
kehitelläkään.
Vain, jos, kuin, kunnes, ehkä silloin, kun on
muut menetettävä.
Vaikka! Kaikesta muusta on pitänyt
luopua. Minkä siis taakse jättää, sen sitten
myöhemmin edestään löytää.
Vanhat sanonnat ovat sitten, mitä
mutkikkaimpia. Aina niihin helpoimpiin
sananlaskuihin. Aika kultaa
muistot maat ja mannut. Mikä siis värittää
mitäkin maailmaa. Ei sitätiedetä taaskaan,
että mitä lisää
onkaan lisättynä kaikkialle. Ettei vain kaikki
taittaisi samaa kavaa.
Ja! Eikä olisi niin suuria pelotteita
kaikkialla maailmaa mukana.
Onko edes olemassa, niin suuria pelotteita.
Mikä ajaisi kaiken
takaisin ruotuun? Mikä taasen... Saisi
kaiken toimimaan sen mukaisesti, ettei...
Loppujen lopuksi tarvitsisi pelätä, niin niin
maan perkeleesti,
ettei mistään tulisi, niin maan yhtään mitään.
Vaan, kaikki toimisivat samojen arvojen
kanssa. Kun ei
kukaan halua tulla poljetuksi millään
tavalla. Kenenkään kenkien alle.
Tiedä sitäkään, kun on kuiteskin erilaisia
ihmisiä, persoonia, olentoja, kaikkea, ja siitä
väliltä
olemassa.Missä jokainen, ja aivan kaikki
toimivat niiden sääntöjen mukaisesti, mihin
ovat
syntyneetkään. Kuka siis... Onkaan vain, ja
vain ainoastaan. Parempi, vain, itselleen.
Kun kerta monet tahot eivät pelaa samoilla
säännöillä, eikä samaan hiileen puhalleta.
Niin... Miksi
edes ollaan olemassa? Mitäon se, mitä pitää
tajuta, hoksata, oivaltaa. Tai vaihtoehtoisesti..
ymmärtää, edes johonkin pisteeseen?
Jos kaikki pitäisi järkeistää, ja loogisuttaa.
Vain sen puolesta, ettämenisi pollaan, kaaliin,
aivoihin,
alias!. Tietoisesti muotoon ymmärrettävään,
tajuttavaan, hoksattuun, oivallettuun tapaan
kohtailla
näkemyksiä erilaisia.
Vai! Olemmeko sittenkin vain pelkkiä
pelinappuloita pelikentällä. Ja tuumaillaan
ajan kuluksi sitä, että
moniko pysyy kärryillä erilaissa sen
mukaisesti, että milloin menee yli, ja pahasti?
Eihän sen tajuaminen paljoa vaadi, mutta!
Jos,tai kun... Ei ole omaa tietoisuutta kehissä,
tai hollilla.
Niin, mikä pistää, kenellekään jalkaa toisen
eteen? Vai sittenkin! Onko se, mitä
tarkoituksellisempaa
oppia olemaan maailmassa, mitä ei
kukaan loppujen lopuksi ymmärrä. Kun
tarkemmin miettii.
Kun mitään ei pelättäisi,eikä mitään
tiedettäisi. Niin... Mitäänhän ei tapahtuisi,
mitään ei kehitettäisi.
Kaikki, ja jokainen vain olisi
päämäärättömästi olemassa, ilman
mitään.
Joku, jotkin, kuka, mitkä, kutakin... Ovat niitä
jotka iskostavat
ajatuksia tyhjästä? Puolustaako
tuntematonta, vai puoltaako mitään.?.
Annetaan ymmärtää, että jokin, tai joku ohjaa

kaikkea, ja
kaikkia. Niin, milloin tulee kohdata oat
ajatuksensa? Tietämyksensä?
Milloin sitäkään, niitäkään
voidaan määritellä omiksi ajatuksiksi? Kerta
kun, kaiken pitäisi lähteä omasta itsestään.
Eikä niinkään
ulkopuoleisen tuntemuksin mukaan
mentynä. Niin... eikö silloin lähtökohtaisesti
siitä.. Että mikä, tai
mitkä, onkaan niitä omia ajatuksia.
Monesti pakka saattaa mennä sekaisin, vain
sen puolesta! Kun menee informatiollinen
muistipiikki ohi
tajuavan mielen. Ja! Kuka siis haluaakaan
ottaa kunnian, tai vastuun siitä. Että on
omien ajatuksiensa
ajattelija? Mutta taasen, mikään ei ole niin
varmaa kuin epävarmuus.
Jasekin että! Eiköhän jokainen
tunnistaomat ajatuksensa, mielettömyytensä,
ja niin edelleen.
Kuitenkin! Mitä sitten tilanteessa, missä
kaikki ajatukset kohtaavat toisensa, ja
rupeavatkin
keskustelemaan keskenään? Yhteinen
lopputulos voi olla hivenen sekalainen,
mutta taasen, sanoilla
selittämättömissä. Kun kohtaa
tuntemattomia ajatuksia, eikö se silloin
kerro vain siitä, että, ajatuksia
voidaan peukaloida toisaalla? Miksi edes?
Kun viidakonlakien ei pitäisi olla toimivaa
perustaa
viisaimpien ajatusten kohdatessa! Mutta.!.
Kertoo se sitten sen, ettämistä aikakaudelta
onkaan
kotoisin, ja senkin että miksi.
Jos mitään ei olisi, mitäänhän ei
itsestäänselvyydellä olisi missään muodossa.
Mutta kun on nämä
eväät meille annettu, ja voittajat ovat aina
kirjoittaneet historiaa omille sanoilleen. Niin,
eikö sekin
kerro vain piittaamattomuudesta
ihmiskantaa kohtaan.
Mutta toisaalta... Jokainen, ja jokaisen. Jotka
ovat puhuneet
maailman puolesta, ovat sittemmin
kadotettu? Tai tuhoutuneet tavalla
tuntemattomalla. Mikä siis kielii siitä, että
kuka puolustaa ja
mitäkin? Ja tai että miksi? Mitä on se,
mitä ei kannata lähteäetsimään? Jos
kadotettu tuho on ainoa
keino puolustaa itseään? Tai jotain?
Kun on vain puhuttu siitä, mitä tuleman
pitää. Eikä niinkään siitä, että mikä sen
aiheuttaa. Tai saa
uskoa! Niin, eikö se olisi suotavaa silloin
kertoa, että! Mitä ei kannnata lähteä
tavoittelemaan. Niin
taasen, ei tulisi kadotettua tuhoa vastaan.
Vai onko sittenkin... Kaikki mahdollinen
rakennettu, kehitelty...
Vain, ja vain ainoastaan toisen
varaan?.. Joka on todistetusti tehnyt
kadotuksen kaikille heille, joille se on ollut
silloin suotavaakin?
Eikö se niin mene, että virheistä pitäisi ottaa
oppia, ettei, sitä tulisi
historian toistettua uudelleen. Ja!
Delegoidaan sekin muualle. Kuka siis
haluaa ja ottaa vastuun kaikesta, mitä ei
sitten tule kohtaamaan
millään muotoa?
Sinällänsä hyvin omituista ymmärtämistä...
Vain sen puolesta, että, miksi edes? Miksi
tehdä kaikki niin
vaikeasti. Vai! Pelataanko sittenkin vain
pelkkää aikaa lisää? Mutta minkä takia? Mitä
silloin voikaan
saavuttaakaan, kun aikaan sitoutunutta
käsitystä, ei voida määrittääymmärrettäväksi.
Vaan, sen
kanssa on opittava elämään. Onko se
helpotusta, vai, onko se vaikeutusta. Lähinnä
käsitysten
jatkuvuudesta. Ymmärtämättömyyteen. Että!
Mikä onkaan mitäkin.
Ja sekin että! Miksi edes sitten
kertoa typerimmille mitään, kun kerta ovat
tähänkin asti menneet mukanakaikessa
mitä on koitettu
ymmärryttää. Mukamaste parhaimmin päin..
Mutta taasen, kun, ja jos. Kukaan ei tekisi
mitään, mitäänhän ei tapahtuisi. Eikä sillä,
mikä mitäkin
opettaa, on se silloin opittua toisaalta.
Mutta... Mitä on se tieto ja tietämys, millä
oikeastaan tekisi
sitten jotain oleellista? Perusasiat kun ovat
hallussa, niin eihän silloin kaiken järjen
mukaan.. Mitä
pitäisi tehdä? Olla vain ja odottaa, mutta
taasen mitä?
Mitkä siis ovat ne opit, mitä kaikille
opetetaan? Vai! Onko tarkoitus sittenkin...
Sekoittaa kaikkien
ajatusmaailmat siltä osin, että... Mikä onkaan
mikä, ja miksi... Joku tietää aina jotain, mitä
toinen
taasen ei. Niin, eikö silloin kaikki ole,
tasavertaisia. Mutta! Vain
tietämyksellisyydellään?
On kuitenkin arvot, kunnioitus, ja tietämys.
Niin, sehän se on
erottelemassa sen muista. Että
olemmeko kaikki niin kutsutulla, saman
arvoisella viivalla? Ei, ja ei.
Byrokratian perustalla emme ole
samanarvoisia. Kun on olemassa
"tyhmempiä", ja "viisaimpia" Tyngästi
ajateltuna. Enemmän ja
vähemmän viisaita.
Mutta toisaaltaan ajateltuna... Voi, ja saakin
kuulua siihen
samanarvoiseen ajattelumaailmaan. Silloin
tietysti, ollaan ja eletäänkinsen mukaisesti.
Tulisiko mistään, sitten yhtään mitään, jos, ja
kun. Kaikki
elelisivät sen mukaan, miten huvittaa?
Ajattelemattakin selvää, vai onko?
Vaihtoehtoisesti! Entä jos sittenkin
ajatelma... Kenellekään ei
opetettaisi mitään, kenellekään ei
kerrottaisi mitään. Vaan, kaikkien pitäisi itse
oppia tyhjästä kaikki se oppi. Mikä annetaan
kaikille sen
mukaan, mikä on sovellettu toimivaksi
ideaksi... Niin, mitä siitäsitten syntyisikään.
Tai! Mitä siis sitä
kukin oppisi, tajuaisi, ymmärtäisi.
On siitä varmasti olemassa teoria, jos
toinenkin. Mutta! Mikä onkaan paikkansa
pitävin teoria? Kun
fiktiivillä voi jokainen teorisoida, kuitenkin!
On ihmiskokeet
kiellettyjä kaikilta osin. Ja onkin todettu se,
yhteistuumin tietenkin... Että näin on
parempi?
Miksi siis, mikään ei muutu? Tai tule
muuttumaankaan. Vai?
Tietääkö siihen kukaan sittenkään mitään
vastausta, sitten loppujen lopuksi. Ja
pelataan lisää peliaikaa, vain
sen eteen. Ettei joutuisi olemaan
päättelemässä toisten puolesta? Kun siihen
pystyy varmasti jokainen miettimään omasta
puolestaan,
että miten maailma saataisiin muutettua sen
suuntaan kannattavaan, että ei tulisi
komplikaatioita
vastaan. Mikä taasen kaiken mahdollisen
kaataisi. Ja, sitähän ei kukaan halua, että!
Oma maailma
muuttuisisen mukaan, miten toinen sen
olisi sanomassa mitään poikkipuoleista
sanaa, että mikä olisi
muka paremmin?
Yhteen hiileen puhaltaminen, kun tuntuu
vaikealta saavuttaa.Niin mitä siis
odotellaan taasen kerran?
Yhteinen tulevaisuus varmasti mietityttää, ja
sekin että, mikä se on, tai miten ketkä ovat
niitä, jotka
köysivä vetelevät. Lähinnä päättäen sen,
että, milloin olisimme niin kutsutusti
valmiita, valmiita siihen
tulevaisuuteen.
Mikä on sitten sitä tulevaisuutta? Vai
haluaako sitä kukaan sitten kuullakaan?..
Mitä se pitäisi
sisällään, ja mitä siellä olisi. Ei, ei sillä
pitäisi olla mitään
minkäänlaista merkitystä. Vaan se! Että
miten sopeutua elämään kaiken sen keskellä,
mitä ei kukaan sitten loppujen lopuksi
ymmärräkään.
Että! Miksi näin kaikki ovatkaan. Miksei ollut
aikaisemmin. Ja!
Kukaan ei olisi antamassa vastausta
siihenkään. Kuten, moneenkaan muuhun
kysymykseenkään. Vaan, on kaikki itse
tiedettävä,
keksittävä, ja tajuta.
Paikka on se jokaiselle annettu ymmärtää,
niin miksi ei siis myös siinä hetkessä missä
onkaan. Eihän
se mitään tarvitse, vaan, on se jokaiselle
korvien välissä oleva. Mikävarmasti kertoo
sen, mitä on
kertoakseen... Mutta! Kuinka moni on valmis
työskentelemään sen mukaisesti, mikä on
itselleen
kannattavin? Vaihtoehtoja on yhtä
monta, kuin edes kerkeäähoksaamaan.
Maalaisjärjellä pärjää, ja tietäjät tietävät.
Viisaat opiskelevat, ja!
Viisas pääsee vähällä, laiska vain
vähemmällä. Mikä siis olisikaan se!
Kultainen keskitie kaikkeen, mikä kaiken
jaksaisi, mikä kaiken
kestäisi? Ei, ja ei pitkään aikaan tämän
ajanlaskun aikana. Minkäsitten? Onhan
senkin historia
kertoneet, monellako se menee vain ohi
luennan? Vai!. Onko kaikki sittenkin pelkkää
suurta
kusetusta? Vain sen vuoksi, missä kaikki
menisi sekaisin keskenään?
Taasen sitten, millä tavalla... Ei
sitäkään mikään kerro, tai, ole kertomassa.
Kertakun, ei sitä olla vieläään otettu
puheeksi, tai opiksi.
sitten missään maan kolkassa.
Kuka siis, haluaakaanolla toistamassa
historiaa uudelleen? Kun ei siinäkään ole
mitään järkiä.
Loppujen lopuksi, kun miettii tarpeeksi
pitkälle. Kun pitäisi ottaa opiksi, katotaan
tulevaisuutta. Kun
mietitään tulevaisuutta, katsotaan historiaa..
Miksi edes? Kun pitäisi ja toimia, sitäkin
hidastellaan.
Historia siis, on ainakertonut sen, miten
pitäisi olla ja toimia. Eikäniinkään toisin
päin. Miksi siis, on
vieläkin olemassa eri-arvoisuuksia. Kun kerta
toista väitetään? Missäsiis kaikki on menneet
pieleen,
pieleen niin pahasti. Että! Kaikki mitä
koitetaan yhä edelleen opettaa. Tulee, ja
meneekin tulemaan...
Kankkulan kaivoon.
Kuka on päässytkään päättämään, vain sen!
Että näin on parempi?
Eikä sitten tapahdukaan
minkäänlaista muutosta, sitten oikeastaan
koskaan. Mitä on se, mitäpitäisi muuttaa. Tai,
olla
muuttamassa. Ehkäpä jopa muokkaamassa
uusiksi. Onhan sekin sanomatta selvää, että
päättäjät
haluavat olla päättämässä. Mutta! Kukaan ei
halua ottaa vastuuta..
Kumma yhtälö. Mikä ei tule
koskaan toimimaan, hyvä vain. Mikä siis
silloin puhuukaan, puhutteleekaan.
Valtava ymmärrys omasta
riittämättömyydestään, ettei sitten
pystykään viemään omaa asiaansa
eteen päin. Niin, eikö silloin pelko ole läsnä
lähimpänä. Yhtenämonista muista. Ja
katkeruutta
purkkana jauhetaan, kun onkin asetuttava
siihen asetelmaan, että on monia muitakin
jotka ajattelevat
omia etujaan?
Kun pitäisikin ajatella kaikkien parasta.
Mutta! Onko se sittenkään...
Mahdollista, kun otetaankaikki
huomioon?Ja ei, ei mitän olla helpoksi
tehtykään. Sekä! On siinämyöskin
ajateltava kaikki sittenkin
uusiksi.
Omia valintoja on maailma täynnä, ja
jälkiviisas on hyvä olla. Mutta taasen, mihin
asti? Mihin asti
aikaa venytetään,ettei karjalle sittenkään
kerrota ongelmien
kulmakiviä. Mitkä voitaisiin yhteistuumin
miettiä. Tietysti, kun ottaa oman navan
tuijottelun lisäksi muitakin huomioon. Niin
monimutkaisemmaksi kaikki vain muuttuu.
Delegoidaan sekin muille ongelmaksi.Joihin
saattaisi, tai,
jota voisi olla.. Mitä nopeimmin ratkaistu.
Mutta sekin taasen, mitä ei kerrota, ei ole
ongelma? Kenties
vielä. Mutta, mites sitten se hetki, kun
vyöryävä lumipallo on
saavuttanut mahdottomuutensa.
Kokonsa vuoksi. Kun kerta päätettiin olla
kertomatta jotain, jota oltaisiin voitu olla
ratkaisemassa
kaikki, jotka siihen kykenisivät.
Toisaalta taasen! Jos, tai kun... Ongelmia, tai
ongelmaa on jo lähdetty selvittämään. Niin,
eihän se
silloin ole enään ongelma. Jos, tai, kun. Joka
on jo keksinyt siihen ratkaisu. Tai,
jonkinmoisen
oivalluksen edes. Niin, eihän roomakaan
rakennettu päivässä. Jos puitteet eivät riitä
kattamaan
kaikkea. Eikö silloin aika ole se, mitä pitäisi
pyytää. Tai, olla setvimässä ajallisuutta, sen
puolesta
vain. Kun! Aika on rahaa. Eihän se ole
paljoa pyydetty, informoitaisiin vain
oikein, ettei kukaan jäisi
tyhjän päälle odottamaan
odottamatonta. Mutta! Jos kaikki
mahdollinen on jo ajateltu toisaalta...
Tapahtuuko mitään sittenkään sattumalta?
Paitsi monopolissa. Ja sekin on sattumaa,
joka on ennalta
määrätty. Järjestys on vain erilainen.
Jos! Nyt siis vain jos... Jos, järjestyksen
tietää. Eikö sitä voida olla sabotoimassa
uusiksi? Tietynlainen
järjestelmällinen järjestys, on
ennalta-arvattavissa. Ja hallittua kaaosta ei
monikaan jaksa ylläpitää.
Silloin, jos koskaan pitää tietää. Ainakin se,
että jossakin jokin on.
Mutta ei pitävää tietoa siitä, että
tarkalleen missä. Ja järjestelmällisyys kaikesta
kertoo sen että, kaikki on löydettävissä.
Kumpi
pahempi? Mikä siis takaisi sen tilanteen,
missä voitaisiin puhaltaa yhteen hiileen.
Vaikkakin, sekin
kasvattaa kasvihuoneilmiötä, mitättömästi.
Mutta! Miltä osin sekin olisi estettävissä.
Kuitenkin on annettu ymmärtää, niin miksei
sitten mitään tajuta?
Vai! Onko sittenkin ymmärretty
tajuta, miltä osin historiaa kirjoitetaan
uudelleen? Milloin faktat muuttui
fiktiivisiksi käsitteiksi, eikö se
silloin ole vain satu-maailmaa mitä ei
koskaan tulla saavuttamaan?
Puhdas Mahdottomuus, väritettyä
kirjoitusta. Ja taas, kaikki pitäisi tulkita
uusiksi. Että mikä onkaan mitäkin, ja sekin
että missä, ja miksi.
Vai sittenkään, onko se mahdollista selittää
nyky-ajan teorisointia fiktiivisin perustein.
Kun mikään ei olekaan niin kuin opetetaan.
Niin mitä siitätuleekaan? Ja taasen, on
satu-maailma
saatu aikaiseksi luotua. Mihin asti
pilvilinnat ovat olleet pysyvääperustaa
kannattelemaan. Kuin sen,
mikä on silloiselle ajatuksille suotavaa.
Parhaimpien puoliin kuiteskin kuuluu se!
Että, muokauttuvuus
on mitä improvisoiduinta. Tilanteiden
vaatimille hetkille. Mikä siis onkaan, se niin
kutsuttu yhteinen
hyvä? Yhteinen sävel? Kultainen keskitie? Ja
taasen, ei, ei sitäkään kerrottaisikaan.
Oltaisiin vain,
sekä odoteltaisiin.. Yhteneväistä, tulevaa
perustaa. Mille kaikki saataisiin
rakennettua.
Epäloogisuus? Kuuluu asiaan. Järjettömyys, ei
voi mitään. Virheet? Ovat korjattavissa. Järki?
Pysyy
mukana. Loogisuus? Kertoo
järjestelmällisyydestä toimia.Tahtolla
mukana rakentamassa toimivaa
tulevaisuutta. Erimielisyydet? Tuovat luovia
ratkaisuja mukanaan.
Kerta kun, kaikki olisivat samaa
mieltä. Ei olisi myöskään ongelmia olemassa.
Eikä myöskään mitään tapahtuisi. Mutta, kun
näillä
asetelmillä olemme, niin, ei ole kuin valinnan
varaa vain. Mistä sitten tehdä omat valinnat.
Valittaa toki voi myöhemmin... Mutta!
Kenelle? Ja! Myöskin miksi?
Voihan se kertoa mielen
köyhyydestä, voihan se kertoa
itsekkyydeestä... Mutta, kertoo toki sen,
miksi valittaakaan. Valintoja
on monen monituista, mutta ei yhtään
mieleistä. Valitsemattomuus on tietysti
vaihtoehto myöskin.
Mutta, ei se mitään tietämystä jakele. Ellei
ole valmis oppimaan lisäätietoa tiedosta. Ellei
tiedä
vastusta, ainahan sitä voi kysyä. Kun! Kysyvä
ei tieltä eksy. Sekin myös! Keneltä sitten edes
kysyä?
Kysymyksen laadullisuus on myös hyvä
miettiä. Jos, tai, kun, siihen saattaakin jo
tietää vastauksen.
Niin... Miksi olla häiritsemässä kenenkään
päivää, yhtään sen enempää? Olkoon se,
jokaisen oma
kysymys.

Kuninkaaksi käsikirja

Se mittavin kaikki kaikesta. Mistä! Olet valmis
luopumaan? Siinäpävasta alkuniksi koko
kerta heitolle,
että mitä siitä syntyykään. Ja, arveluttavaa
ajatusta, ei! Ole suotavaa jättää edes
lähettyville, mielen
päälle, taikka muuten vaan. Riskejä ei oteta,
ja ollaankin sillä tiellä.
Vaikka, kuinka pitkään se
kantaakaan. Sopimattomuudet, ja sekä ne
suunnitelmat. Mitä kaiken aikaa viekään
etiäpäin.
Millä siis, mitään tekeekään. On loppujen
lopuksi, ehkäpä jopa se viimeisin kysymys.
Mikä juoniikin
ikuisuusprojektien kasaan heitelty, A
pisteeseen B. Et, tule koskaan saamaan
vastausta. Sitten se
ehoton ehtoollinen, kuinka olla tilanteessa
niskan päällä? Ja ei, semmoiseen ei suoda
ajatusta että
tilanne olisi toisinkaan päin. Oikeastaan
koskaan.
Jahkailla toki voi, minkä kerkiää. Mikä! Vaan
jää silloin niittämättä?
EI tylsy, tai kulu työkalut moisen
paisteessa. Paistatellen muita mutkitta
muitten mukana. Mitä silloin jääkään välistä
näkemättä?
Oletko silloin tilanteen herra, kun niin vain
käyskennellään. Ollako edes tilanteen tasalla,
on hyvin
epäselvää harmaata kauramössöä mitä
jaella. Mikä taasen ei ketään kiinnosta, sekä
että, mukamas
jää hivenen katuvaksi. Sivutuotteena ei paska
edes valu alas päin.
Vaan tukkiikoko helahoidon sen
leveän tien.
Mitä koitat välttää, kaikesta huolimatta.
Ainoa asia miltä välttyä, ei sitten pystykään.
Olikin juuri se,
mikä havaitsematta jotenkin jää. Sokea voi
olla, vaikka näkisit. Ei se
lopputulosta muuta, taikka
mitään valtakunnan ihmeiden keräämää
sarjaa. Jonka välittäminen onkin, kuin
haluaisi tulla
vältettäväksi. Alias, hyvin
huomaamattomaksi. Siitäkin nipistetään.
Ja jääkin jotain, jonka muistaminen
onkin umpinaista lankaa keräisi takaisin. Ja,
miettimään jääkin, mitäohititkaan? Taasen
kerran,
tietämättämäsi! Ilman että edes
huomataankaan. Mitä se edes on?
Voisi kysyä. Ja Siinäpäse,
kaikessa yksinkertaisuudessa.
Mikä olemattomaksi jääkin, pitää sisällään
oman tilan haaliminen.
Ettei voi kuin haaveilla, mitä
seuraavaksi. Tai miten edes, saakaan mitään
aikaansa. Ajatuksiaan kohtailemalla, uudet
saavutukset
tekivät tulonsa, ja poistuivat paikalta. Ajan
kulun hyvä puoli taasen onkin! Aikaa kuluu
senkin edestä,
kuin sitä kerkiäisi ajastaakaan. Ylipäätänsä
mitään, uudestaan. Miten sen haluaisi
kulkemaan, ei, ei
se tule niin menemään.
Vaan, on siinä kaikkia muuta, mikä aikaa
syö toisaalle, toisille käytettäväksi senkin
edestä, että
kerkiääkö edeltäviä edes saamaan
päätökseen? Valintojen vaihtoehdot
käyvät vähiin, ja
ensimmäiseenkin pitäisi saada deadline
aikaiseksi. Ja sitä luokkaa pikimmin myös
valmiiksi.
Niin tuota jääkin pelkkää aikaa, kuinka
suhtautua, jos koomin sitäkään kerkeää.
Yhtään sen
pitemmälle asiaa viemään. Kuin sitä
aikaa ikinä nyt onkaan.
Tilanteen mahdottomuus tosin siintää,
hyvä jos hetken hengähdystauon pyrkii
ottamaan henkosiaan. Mihin
asti olet valmis haukkomaan
happea ennen uppelusta? Jos silloinkaan
varaa edes on, niin mitälompakko meinaisi
taittaa pelkällä
tyhjällä koreudellaan? Jonka koreus ei
taittaisi edes kahvia aikaiseksi juotavaksi.
Vaihtoehto verrokkeja kilpasille, varmasti
yltää enemmän kuin tuhatpäin joukkio
muiden keskuudessa
pystyy ylläpitämään. Mutta! Kuka onkaan
kannattavin ylläpitäjäkorkeimmalla? Tai,
ainakin
ansiokkaimmalla paikallaan. Mistä
liikkuminen vaatiikin kovempia otteita
poistua, kuin edes pyrkiä
olemaan taukona paikallaan. Ja jep!
Valintojen jälkeisiä mietteisiä, että kuinka sitä
sitten oltiinkaan
kaiken aikaa. Vaikka! Ei kaikkia perustuksia
valmiiksi olla edes annettu koittaa
rakentaa.
Hyvällä tuurilla siis olisi suotavaa, jos joskus
mukavaakin tavoittaa.
Utta kun ei ne onnen tasanteet
mene kuin mukavallakaan tahdillaan.
Vaihtoehtoisesti, jääkin nurjapuoli
haalittavaksi siihen asti, että
muistaen juonenkäänteen erikoisen. Joka
polkee samaa helvetin oravanpyörää
paikallansa.
Mihin sitten muka pyrkiä, pystyäkö edes.Vai
liikeneekö rahkeet niinkään kauas kuin olisi
suotavaa
ajatella? Ensimmäisen ajatuksesi kohtaalla,
mitä katosikaan? Tai, mikä onkaan
vastaus?.. Aikaahan
ei ollut, jahkaamiseen. Mutta senkin
edestä kuunteluun, kuuntelemisiin
joo, löytyy enemmän kuin
tarpeeksi mitään.
Minkä mukana voikaan kantaa. Jä taas yksi
valinnan vara pois
harmeilta, kun ei paljoa kysellä. Mutta
miksi niinkään? Minkä määritelläänkään
uusiksi? Jos jo, vanhat perustat ovat
pitäviä, että kannattavia
sen perusteella. Mikä on myös
onnistuneeksi todettuja. Mutta ei paljoa
aiaka aikailla suurimmaksi
iloksi, joka mölysaasteen keskuuteen
uppoaa ja katoaa senkin mukana. Niin ja!
Kuulevia korvia,
kuuntelemiseen on harvakseeltaan. Hyvinkin
mahdoton määrä tulla toteavana vastaan.
Syöminenkin jää haaveilujen ulkopuolelle,
kun kiireeltään siintää.
Mitä mikäkin onkaan, jää todellakin
hivenen epäselväksi. Mutta, niinhän sitä
sanotaan, että, tieto lisäätuskaa. Tuskatonta
hommaa jos
jotain, yrittää edes tietää jotenkin jotain.
Millä nyt tekisi kovinkaan kummoistakaan.
Kun kaikki muu
työ, joka on tulosta. Pitää saada ensin
hoidettua pois alta. Ja sen jälkeen siirtyä vain
seuraavaan
seuraavaan. Missään kohin ei paljoa auttele
jäädä laskuiltaan
sekaisin.. Että missä mentiinkään. Ja
edeltäväänkään ei pysty kovin jäämään
mietiskelemään. Että kuinka sitä taasen
toimittiinkaan.
Toisaalta ajateltuna, missä pitääkin olla
menossa mukana varmasti.
Sen miten pääseekään
liikahtaan, kaiken kansan keskeltä. Kerta
heitolla ummessa soutelua, ettei pitemmälle
kerkeä edes
kalaan.
Uskomuksin jaellaan rautaisella järjellä,
informaatioähkyn saakka, ettei siitä niin
sanotusti elämän
koulusta tule kuin unelma. Mikä tosin taakse
jää muille kuljettavaksi, että oletko varma
jalan sijasta.
Istuminen, missä joutuukin viettämään
enemmän aikaa kuin onkaan käytettävissä?
Mihin asti
ylipäätänsä kerkiäisikään, kaiken
mahdottomuuden tiellä. Jonnin
joutavuudetkin rupeavat
kuulostamaan hyviltä ajatuksilta, mutta
minkäs teet työrupeaman edessä. Johon ei
ole osaa eikä
arpaa olla mukana. Mutta, skarppina on
pysyttävä. Jos milloisenkaan tulevaa eteen
nähtynä.
Missä sitten pitääkin olla mukana komeina
laukkoina, palkeena paikallaan. Kurkku voi
jäädä hitusen
kuivahkaaksi kaiken likkumisen kohtaalla,
mutta kahvia juodaan mahahaavaan asti
että vellottaa.
Tupakista puhumattakaan, sauhut jäävät
melko kytysiksi.
Teet mitä teet, mutta imtä vastaisitkaan
silloin toisaalle? Ettei kysymys tyngäksi jäisi.
Ja ajattelut on jo
ajateltuja ajatuksia. Millä tekisi sitten
hivenen jotain joka profiittia poistaa, mutta,
vain yhteen suuntaan
kannattavaan. Minkä eteen näkisi vaivaa?
Vain sen verran, ettei omaa aikaa syötäisi
sen puolesta
enempää kuin onkaan. Mitäpä sillä muulla,
kun mitä kaikkialla onkaan jo. Osaatko
tehdä selvää
valintaa, joita ei sittemmin peruuteta. Eikä
takaisin ole revansellista mahdollisuutta.
Vaan, etiäpäin on
mentävä. Epävarmuus vain suurimpana
seuralaisena, mihinkä sitten luottaakaan.
Onko se sijoitus,
vai tuulesta temmattua riskien ottoa.
Kohtaamisia monenlaisia, minkä varaan
heittäytyä vain. Ettei
aina yksin tarvitsisi olla ja tallustaa,
suurimpaa osaa ajastaan, omalla ajallaan.
Yrittämistä yrittämistä taasen on senkin
edestä, keiden kanssa
keskustella. Mutta toisaalta harvoimpa
sitä tietääkään, että kenen kanssa sitä
saattaakaan päästä juttelemaan.
Tosin, vain! Hyvää kannattaa
odottaa väitetysti. Ja sitäkään ei koskaan
tiedä, kauanko siihenkään menee, tai mitä se
onkaan.
Tilanteiden mahdottomuus tosin tuo omat
kuvionsa esille, joiden setviminen onkin
sitte oma
ongelmansa, ja että liikeneekö niihinkään
aikaakaan. Taasen kerta kun, sekä ne
deadlinet vaihtaa
paikkaansa.
Millä kululla perässä pysymisen sijalle, ei
paljoa auta miettiä. Mihin se silloin
menikään, ja minkä
vuoksi? Eikä paljoa auta kuin nostaa jalkaa
toisensa eteen. Että edes mitään saisi
aikaansa.
Toisaalta, miten se optimointi menikään?..
Kaikkialle pitäisi keretä, kaikkeen ei
myöskään se kullattu aika riitä.
Voi toki delegoida, mutta kuinka
silloin kaikki meneekään? Muita
mutkitta helpommaksi, ennemminkin
helpotusta työmäärään
suunnattomaan. Mikä joskus huomaa
viljaa kattavaa.
Yksinkertaisuus kunniaan! Ja pitkälle
pääseminen on pötkittyä, ilman
taukoja, ilman vaikeampia vaikeuksia.
Seuraan toki pinttyy paljon
muita, mutta harvoin heitä, ketä
ollakaan.
Pidot! Ne silloin vat huikeimmat.
Muistettavimmat, sekä mieleen
painuvimmat. Hetken verran
timanttisia keskusteluita, sitten on jaksettava
etiäpäin. Toiseen uusia kohtaamisia vanhojen
tuttujen
kera. Yksin-olon hyviä puolia! Tuskin
tarvitsee yksinäisyyttäkohdata kuin harva
se päivä, mutta! Yksin
ei mitään tarvitse taittaa.
Tarpeettomuudet huomioon otettava,
mitä jääkään matkasta? Tai toisaalta, mitä
matkaan tartuukaan,
yleishyödyllistäkään?

Jumalaksi käsikirja

Monelle varmasti, todella iso
kysymysmerkki... Että mitähän
ihmettä?
Ja ihme hyvinkin! Mitäpä muutakaan.
Mutta asiaan!
Aihe, ei ihan niin puhuttu.
Senkin edestä ollaan ennemminkin..
Hiljennetty? Miksi edes..
Vai pelätäänkö sittenkin siis, ettei olekaan
sitä, mitä kuvitteleekaan?
Miksi kuvitella.?. Kun pitäisi olla ja elää! Siinä
samalla. Tehden
ihmeitä kaiken aikaa, kunhan kerkiää.
Ihme päivässä, pitää mielen kirkkaana.
Eikä sillä!
Kaikkia maailman ihmeitä kun, ei olla vielä
lähellekään saatu
aikaiseksi.
Ja!
Kaikkiin ihmeisiin... ei valitettavasti aika riitä.
Vaikka.
Kaikki niin alkaisivat miettimään.
Eikä se ole pääpiirre, että pitäisi kaiki ihmeet
saada toetutettua.
Mutta! Perspektiivillä ajateltuna.
Ihme, miten tapahtuukaan?
Lähtökohtaisesti,
on se jokaiseen rakentunut,
ennemminkin iskostettu
kaikille,
jokaiseen kanssakulkijaan.
Että! Jokainen voi niitä
tapahuhtaa.
Ainoana vain, ainoa este on...
Sinä itse. Vain sinä itse päätät,
haluatko tehdä ihmeen vai et!
Tai olla toteuttamassa sitä,
joko myös, osallisena
auttamassa.
Ihme pelkästään, kuuluu vain
sivutuotteisiin,
kyseisen työnkuvan puolesta.
Miksi ei siis, mielikuvitus ole,
hyödyllinen työkalu.
HUOM!
"Se on vain mielikuvitusta".
Ja niin,
Joku estää taas ihmeisiin
ryhtyjää.
Lähinnä aivojen
aktivoitumista siihen,
että monet näkymättömät asiat,
ovat enemmän eläviä toisille.
Mutta,
Todella isona miinusmerkkinä onkin...
Että todisteita pitäisi olla,
jossain määrin.
Milloinka taasen..
"Oma kehu haisee"
Kuuluisi hyviin sanontoihin.
Niin ja! Ihme,
on edelleen jokaiselle suotu ominaisuus.
Joka myöskin on omanlainen ihmeensä.
Mutta! Ihme, ei ole se tärkein työkalu
millä voi aikansa kuluksi
vaikka leikiä,
työskennellä, elää, olla, jne...
lista onkin sitten lähes loputon.
Joten, ainakin hyvin pitkä.
Siltikin, voi ihmeitään harjoittaa. Siinä
missä meditaatiotaan.
Joka on sitten avustamassa päivän
arkeen.
Tilanteessa,
kuin,
tilanteessa.
Eihän kukaan ole seppä syntyessään.
Tai sitten se! Mikä edes lasketaan ihmeeksi?
Määrittele itse! Ei sen,
sen vaikeampaa pitäisi olla.
Mutta on, määrittelemätön. Ei sen
enempää. Lyhyesti se virsikin on
kaunis.
Jostakin! Se on aloitettava Niin miksi ei
sitten tietämisestä.
Ja siitä kuinka, sitä osaakaan soveltaa.
Mitä sitten pitäisi tietää?
Ainakin se!
Mikä on tietämisen arvoista.
Monet vain saattavat kompastua
yksittäiseen kulmakiveen.
"Tiedätkö luulevasi, vai! Luuletko tietäväsi?".
On siihen myös helpompikin keino
olemassa,
että miten haluaa tietää.
Mutta!
Oletko silloin valmis kohtaamaan kaiken?
Kaiken sen,
mitä pitäisi siis tietää.
Varo vain... Kun on kompallisia ansoja
olemassa.
Siellä,
että,
täällä.
Etteikö hätiköiminen, ja riman alitus..
Tuokin vain sitä itseään. Mutta myöskin
valitettava oikoreittikin on
olemassa.
Tai oikoreitti ja oikoreitti.
Silloin, jos joskus! Täytyy kaiken olla
tietoisessa hallinnassa.
Lähinnä, tiedon määritteet.
Silloin myöskin,
pitää pärjätä omillaan lopun aikaa.
Kun uutta revanssia ei tule, eikä sit
myöskään saa.
Kannattaa siis harkita,
ainakin sen pari kertaa.
Ennen kuin ajatteleekaan oikaisevansa
millään muotoa.
Miksi edes kiirehtiä, valmiissa maailmassa.
Kun kiirehtivän ajan voi käyttää paljon
mieluummin.
Esim:
Perehdyttämään itsensä siihen,
mitä lukeekaan.
Turhaa kun ei ole,
mennään sillä.
Eikä sekään mitään kerro,
on vain oleva asia.
Mitä ei voi sivuuttaa.
Etteikö myöskin,
ole myös vaikeuttava tekijä kaikkien
keskuudessa.
Mikä vaikuttaa kaikkeen,
turva-asiat voi setviä selviksi,
lähinnä itselle.
Voi sen kieltää, mutta! Mihin asti on valmis
itselleen valehtelemaan?
Ettei sitten tulisi omatunnolle lisää
kannettavaa arjen harmauteen.

Hakiksella.

Älyämisiä tajuntaisten virtojen äärellä, kun
mietitään, mitä ilmaa taasen
hengitämmekään. Jolloin,
havahtuminen kierteistä erilaisista tuo
näkemyksen, missä oikein kuljemmekaan.
Tai ainakin sen!
Keiden kanssa tovi sitten pyörähtääkään. Ja
sanansäilät miekkailevat paikasta
mahtavimmasta,
minkä tajuaminen vaatiikin jo kertojan, tai
ainakin korvien välistäkommunikaation
pelittämistä.
Ettei kuljeksijat erilaiset pääse uppeluksiin,
paistaa se aurinko aina silloin tällöin
risukasoihin erilaisiin.
Ja päivät kyllä vierivät, vaikka ei seinät
vaihtuisikaan. Kyllämaisemat sen
tekevät vähintäänkin. Oli
sitten vipinää varpaissa, kristallia
kirkkaampaa lonkeroa juotavana. Tai sitten
hapokkaampaa
hapokasta naposteltavaa.
Ei sitä koskaan voi tietää, keitä seuraavaksi
vastaan tuleekaan. Jotka korkeimmasta
paikasta
taistelevat, pahimmilleen jopa niitäm jotka
ovat kaiken heittänyt täyisin läskiksi. Eivätkä
riehumiseltaan kerkiä oikein, mitään
sanansaumaa saa väännettyä. Ja Olisi taas
rautalanka
väännettävä suoraksi.
Kyllä erilaiset menetelmät, joissa
ryhmähenkiä nostellaan, kuten jokereita
korttipakoista jaellaan!
Merkitykset, ovat vain puhtaita sattumia,
elämien varsilta. Kun pitäisi ottaa ja tietää,
mihin niitä
mysteerejä iskostetaan. Parhaimmilleen
jopa! Multisväärisiä ihmeitälöytäessäsi. Ei voi
tarkimmilleen
kuin vain ihmetellä, mihin sitä onkaan taasen
eksytty. Mutta! Missämelu? Jota saasteena
pidetään.
EI! On vain iloista puheensorinaaa, joka
nousee desibeli, desibeliltäisommaksi per
kymmennys. Ja
tilat käyvät ahtaiksi. Mitäpä kuitenkaan ei,
sopu antaisi kuin pelkkääistumatilaa, per
perspuolikkaat.
Etteikö suurmerkeistä voi erehtyä kuin
kunnes kerran. Ja tiedät eksyneen
joukkoon sekalaiseen.
Ehkäpä vain miettimään, missä sitä voikaan
mennä. Onhan meilläkuitenkin aivot,
mielikuvitus, jolla
pääsee lähes tulkoon minne vain haluaa.
Eihän se kummempaa vaadi, tarvii vain sen,
että
mielikuvitus toimii, ja kukaan turhaumaton ei
olisi unohtunut. Tai mitäpä suotta, kyllä
kaiken voi löytää,
jos siis suinkin haasteellisesti haluaa
ajatella, aistia, miettiä. Kukin siis tyylillään.
Mutta kuitenkin... Mitä unohtunut?..
Ettei taas punainen lanka kaikesta
mahdollisesta, mitä mikäkin pitääsisällään.
Tai ainakin, miten jokin
toimii, tai pitäisi toimia. Suuresti myös
miettien, miten ottaa kaikki mahdollinen
huomioon. Ettei!
Mikään jäisi minkään varaan. Vaan, kaikki
toimisi, toimis vain.
Ilman sen suurempia ongelmia. Tai
vaikka ongelmien kanssa. Onhan kaikki
ratkottavissa, jos jotain pystyy
suunnittelemaan, on siinä aina
käännekohtia, jotka olisi vain
viilattava pikkuhiljaa.
Taiäkkirysäykselläkin, kaikki vaan, olisi
ratkottavissa.
Mutta asiaan! Mitkä tarinat ovat tästä
lähteviä, koskaan mentäviä, pahimmilleen
jo... Loppuun
kuljettavia. Kaikki tiet vievät nykyään vähän
minne vain ovat viedäkseen. Kunhan
navigaattori, kartturi
toimii. Niin, eksyminenhän on mitä vaikeinta.
Entäpä jos, eksytkin tähän yhteen, pienen
pieneen..
Miksihän tätä kutsuisi. Kuin normaaliksi
olopaikaksi. Jep! Se se on.
Olopaikka, kuiteskin. Oman maa
mansikka, muun maan lupa. Tavat kun
tärskyvät ratkiriemukkaista nauruista,
päätelmistä, tarinoista,
jutuista. Mitä siitä saadaan aikaan? Kuin
pelkkää iltaa edeltävääaikaa. Ehkäpä vain,
sekunnin
kestäviä, tai sitten monen vuoden
rupeama. Vain siitä, kun eksyy tieltä
kestävältä, ja ikuisemmalta
tuntoiselta. Ja yleensähän! He, jotka
eksyksissä liukuvat. Ovat niitäseikkailuiden
tarinoita huikeimpia,
mitkä valitettavasti unholaan ovat jääneet.
Kun puuttuvat termit tekivät tulonsa, tekee
mielikuvitus suurimman osan työstä. Kun
pitäisi ottaa ja
keksiä uusia sanoja kokemuksille, näyille.
Mille ei ihmiskäsitys riitä, vaan olisi ehkäpä
jopa leikittävä
jotain, jonka leikkiminen onkin ikuista
ikuisempaa. Mutta, siitä sen enempää.
Muutakuin vihamiehiä,
vihamiehien päälle. Kaikille olkoon omansa!
Jos ei, niin ei ole parempaa tuuria suotavaa
olemassa.
Karma, ja kaksi muuta tietämätöntä. Mitähän
niillä saisikaan aikaan kuin pelkkää aikaa
miettimiselle.
Mitä siis matkasta? Kun on kerta jo kaikki
mahdollinen löydetty, kylläkin
puolivahingossa ainakin sen
kaksi kertaa. Mitä siis tehdä tällä kaikella,
paitsi tietysti! Luomaan vain kaikkea uutta,
lähes
yleishyödytöntä mittavaa kaiken kattava
järjestelmä. Joka vain toimii ilman
kitkaisuutta, tylsäksikin
kaikki silloin kävisi, mutta milloimpa ei,
tylsyys olisi improvisaation alkulähde.
Keskipiste, pelkkä
tyhjyys. Näin ensialkajaisiksi. Ja sitten sen
antaa vain olla. Kyllä se
ajan saatossa jotain synnyttää.
Minkä siis aika olikaan pisintä? Ja! Mitä
tarvitaan aivan kaikkeen? Itse asiassa, vallan
hyvä kysymys,
nyt sitten pitkään aikaan.
Ylipäätänsä, tyhjyyden vastakohta? Voisi
nopilla päättelyllä olla, jep jep! Täysinäisyys.
Mutta!
Oiotaampa rautalankaa pikkuisen.
Tyhjyydestä puristetaan tyhjyys pois, mitä
jää jäljelle... Mitä siis
tehdä tällä määrällä aivan kaikkea, mitä ei
nopeasti löydykään materiastisesta
maailmasta. Jossa
sattumoisin elämme. Hmm... Mitähän muuta,
niin tietysti! Ompa paljon
rakennusmateriaalia, jolla ei
nyt vain sattumoisin ole mieli kehittänyt
mitään valtakunnan termejä, joilla jotakin
voisi selittää.
Ihmismielen miinuspuolia... Jonku pitäisi
sanoin hyväksyä olomuoto olevaiseksi. Ellei!
Sitten vastakun
näkee, se on oleva asia. Aivokapasiteetin
pysyessä ymmärryksen puitteissa, tai sitten
looginen puoli,
tahi, epäloogisuuden kanssa vähän sumeaksi.
Etteikö aivokäyrät heittelisi turhan tuhtia
saosta, jossa
aivot vain sulavat muotoon
ymmärtämättömään. Mutta, taasen mutta.
Kumpi on helpompi ottaa
vastaan. Täysin ymmärretty, tai täysin
ymmärtämätön aspekti,
spektaakkeli. Kaikenmaailman erilaiset
partikkelit. Esimerkiksi, solu/nanobiologia, tai
mittasuhteiltaan vähän laajempia, kuten
avaruudelliset
mittasuhteet. Jossa, itseasiassa kummassakin
on selittäjät, teorisoijat, kertojat, tutkijat!
Miten mikäkin
menee, tai ainakin suhteellisesti ovat,
suhteissa toisiinsa.
Ollako vain partikkseli
kokonaisuudessa, tai sitten pisara
valtameressä, hiekanjyvä tiimalasissa.
Mikä
vain mittaa kaiken mikä onkaan minkä
arvoista. Mittasuhteet kun saa kaikkeen, niin
on ainakin voiton
puolella. Miinuksena, minkä varaan kaiken
saisi annettua, ettei edes syöpynyt mieli,
kaiken maailman
salaliittoteorioista, minkään valtakunnan
aivopesuissa. Menettäisi tukevaa perustaa
mittaamatonta.
Kaiken varaisuushas siis on, rikkain olemus
mahdollisin? Voisi tietenkin kysyä. Ettei
pissa vain nousisi
vahingossakaan päähän. Milloinka ei,
sekään olisi vaikeaa välttää.
Mennään sillä, kun kusi on
noussut pahimmiten päähän. Mitä siis tehdä
tällä kaikella, mitä uutta sitä voisi luoda kuin
tietenkin
sanoja sanojen perään. Onhan se helppoa,
jos rytmit pysyvät yllä.
Ettei kuitenkaan melodian
kimmoke tulisi, ja selittäisi aivan kaiken
kaikesta. Mitä siis jääjäljelle, jos vain
tietäisi aivan kaiken.
Lähinnä vain tarpeelliset, eikä niinkään
mitä sattuu kysymyksillävoisi kumota.
Toisen juonta,
suuressa suhteessa. Jokaisen elämään
verrattuna. Mitä siis jää oikein pois matkasta?
Mutta mikäpä
ettei! Hämäräin kirjoitus välillä, mitä
ovatkaan pitäneet sisällään.
Ketään ei ole unohdettu. Ja tuon
tajuaminen onkin, sitten jokaisen
"valaistuminen", "sielunpuhdistus",
pienoinen. Kyllä se mieltä
piristää. Mutta ei! Ei vallan ole ikuinen.
Kuten elämäneliksiirin kanssa! On se hapan
heille, jotka sitä eniten etsivät, Vaan! On se
itse
oivallettava, mitä kaavoja käyttää mihinkin.
Tai oikiastaan,
menetelmiä, olisiko oikea termi. Sama kuin
raudan muuttaminen kullaksi. Kukapa
sitäkään kertoisi, ellei oivaltaja itse
itselleen.